torstai 18. helmikuuta 2016

Yhden kattilan tomaattipasta

Yhden kattilan pastat on olleet pitkään kokeilu listalla, nyt vasta sain aikaiseksi tehdä. Ensimmäinen yritys olikin varsin onnistunut. Yhden kattilan pastoissa on siis ideana, että pasta kypsyy kastikkeen joukossa. Sotkua tulee vähän ja reseptit ovat nopeita ja helppoja. Täytyy jatkossa testata muitakin tällaisia.

Ruuan joukossa oli soseutettuja papuja, pavut eivät maistuneet yhtään. Joten tämä on hyvä ruoka saada pavut menemään vähän nirsommallekkin syöjälle!
Alkuperäinen resepti täältä.






AINEKSET: 4 aikuisen ja 2 lapsen annosta

500 g paseerattua tomaattia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 tlk suuria valkoisia papuja
2,5 dl täysmaitoa
2,5 dl gouda juustoraastetta
400 g pastaa
1 rkl basilikaa (Finduksen pakaste)
pippuri
suolaa
raejuustoa

Kaada blenderiin pavut, sipuli, valkosipulitt ja paseerattu tomaatti ja blendaa niin kauan, että pavut ja sipulit ovat kadonnet. Lisää maito ja mausteet ja blendaa vielä hetki.

Kaada kastike ja pastat pannulle. Keitä 20-25 min. Sekoittele pastaa muutamia kertoja ja lisää tarvittaessa hieman vettä joukkoon.

Lisää juustoraaste ja anna sulaa.

Laita annoksen päälle raejuustoa ja tarjoile vihannesten/salaatin kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti